Terveellinen ympäristö ei ole steriili. Erilaiset bakteeriperäiset sairaudet ovat kuitenkin kasvava ongelma, johon etsitään koko ajan ratkaisuja ja sisätilojen vaatimukset kasvavat koko ajan. Antibakteeriset alakatot sopivat erityistä hygieniaa vaativiin tiloihin, esimerkiksi elintarvike- ja suurkeittiötiloihin tai terveyden ja sairaanhoidon toimitiloihin.
Kun pinnat vaihdetaan tai rakennetaan jo lähtökohtaisesti antibakteeriseksi, infektioita voidaan vähentää hyvinkin voimakkaasti. Tartuntatautien välttäminen tuo säästöjä ja hyödyttää meitä kaikkia.
Usein erityistä hygieniaa vaativissa tiloissa huomio kiinnitetään ovenkahvoihin, käsinojiin, kaiteisiin ja vastaaviin pintoihin, joita kosketaan paljon käsin. Katolla – ja esimerkiksi seinillä – on kuitenkin myös suuri rooli, sillä ne ovat pinta-alaltaan laajoja, ja ilman käsittelyä ne toimivat mikrobien kasvulähteenä ja tartuntatienä.
Antimikrobinen teknologia tuhoaa bakteerisolun
Vaikuttavana ainesosana maalipinnoitteessa on hopeafosfaattilasi. Teknologia tekee pinnasta hygieenisen ja suojaa todistetusti useilta mikrobeilta, kuten bakteereilta ja homeelta.
Vaikutus perustuu hopeaioniin, joka tuhoaa bakteerikasvuston ja estää bakteerien jakautumisen. Se tunkeutuu bakteerisolun seinään ja vaurioittaa pysyvästi bakteerin soluseinää. Näin pinnoite estää myöhemmän kasvun. Antibakteerinen maali voi estää bakteereita jopa yli kymmenen vuotta.
Maali kestää hyvin toistuvaa puhdistusta, hankausta ja pesuaineita. Sitä on saatavilla kaikkiin yleisimpiin värisävyihin ja se sopii käytettäväksi yhdessä kaikkien Lautexin kattotuotteiden kanssa.
Silitiivisteellä ilmatiivis katto, joka estää hiukkasten leviämisen
Kun metallinen alakatto pinnoitetaan ensin maalilla ja sen lisäksi tiivistetään Silitiivistellä, saadaan aikaan tehokas ratkaisu bakteereja ja epäpuhtauksia vastaan. Käyttämällä Silipaneelikattoa saavutetaan hermeettinen kattorakennelma, joka on helppohoitoinen, hygieeninen ja kestävä.
Paneelien saumoissa ja reunaprofiileissa käytettävä kiinteä ja tasainen silikoni yhdessä umpisolutiivisteen kanssa takaa kattojärjestelmän tiiviyden, joka kestää pesun ja estää pölyn ja muiden hiukkasten leviämisen katon alapuoliseen huonetilaan. Sen ansiosta kosteus ei mene katosta läpi. Silimateriaali sisältää myös homeenestoaineita.
Sopii moneen puhtautta vaativaan tilaan
Esimerkiksi terveyden ja sairaanhoidon sektorilta löytyy paljon tiloja, joissa puhtaus on tärkeää ja hygieniavaatimukset kovia. Tuotteet sopivat erinomaisesti käytettäväksi myös esimerkiksi elintarvike- ja suurkeittiötiloissa, tutkimus- ja kehityslaboratorioissa, vanhainkodeissa, kouluissa ja päiväkodeissa sekä muissa hygieniaa vaativissa tiloissa.
Lautex on toimittanut antibakteerisia alakattoja esimerkiksi keittiötiloihin, sairaalaympäristöihin, Dipoliin – ikoniseen Aalto-yliopiston päärakennukseen – sekä Tesoman palloiluhalliin.
Lisätietoja:
Kari Välimaa
Myyntijohtaja
kari.valimaa@lautex.com
+358 (0) 50 369 8946