Ilkka Wessberg on nimitetty Lautex Oy:n toimitusjohtajaksi

Ilkka Wessberg on nimitetty Lautex Oy:n toimitusjohtajaksi

Ilkka Wessberg on nimitetty 1.7.2026 Lautex Oy:n toimitusjohtajaksi luotsaamaan Lautexin seuraavaa vaihetta kasvaa kannattavasti meriteollisuuden vahvan kansainvälisen markkinan siivittämänä.

Hän on toiminut yrityksen operatiivisena johtajana 1.1.2026 alkaen. Lautexin toimitusjohtajana aiemmin toiminut yrityksen omistaja Arvid Segercrantz jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Ilkalla on yli 25 vuoden kokemus teollisuudesta, teknologia-alasta, liiketoiminnan kehittämisestä sekä kansainvälisistä johtotehtävistä. Uransa aikana hän on vastannut muun muassa liiketoimintojen kasvattamisesta, toimitusketjujen kehittämisestä, muutosten läpiviennistä ja uusien liiketoimintamallien rakentamisesta. Ennen Lautexia Ilkka on työskennellyt useissa johtotehtävissä ABB:llä sekä kasvuyrityksessä liikenteen sähköistämisen parissa.

”Johtajana uskon ihmisten osallistamiseen, yhteisen tekemiseen selkeän päämäärän ohjaamana ja siihen, että parhaat tulokset syntyvät motivoituneessa ympäristössä. Tavoitteeni on rakentaa yhdessä henkilöstön, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa Lautexin seuraavaa kasvun vaihetta niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla sekä varmistaa, että yritys säilyttää vahvan asemansa myös tulevaisuudessa.” Ilkka kertoo.

Lautex on valmistanut korkealaatuisia ja tyylikkäitä metallisia alakattoja laiva- ja rakennusteollisuudelle Suomessa jo 75 vuoden ajan. Lautexin kattojen avulla luodaan kestäviä, näyttäviä ja viihtyisiä tiloja esimerkiksi maailman suurimpiin risteilyaluksiin ja julkisiin tiloihin, ja yrityksellä on hyvä maine Suomessa ja maailmalla. Menestyksen kulmakiviä ovat pitkän kokemuksen lisäksi osaava henkilökunta ja moderni tuotanto Vihdin Nummelassa.

Lautex tavoittelee kasvua erityisesti laivanrakennusteollisuuden vientimarkkinoilla. Yrityksen tuotteet ja palvelu kestävät vaativankin kansainvälisen vertailun, mutta kasvun saavuttamiseksi brändiä, tunnettuutta ja läsnäoloa tietyillä markkinoilla halutaan edelleen vahvistaa.

Arvid Segercrantz jatkaa edelleen yhtiön omistajana emoyhtiö Teknoma Oy kautta, mutta luopuu päivittäisestä operatiivisesta vastuusta.

– On ollut etuoikeus johtaa Lautexia ja työskennellä yhdessä osaavan sekä sitoutuneen henkilöstön kanssa. Haluan esittää lämpimät kiitokseni kaikille työntekijöillemme ammattitaidosta, sitoutumisesta ja erinomaisesta työstä. Kaikki saavutuksemme ovat syntyneet yhteisen tekemisen ja vahvan yhteistyön tuloksena, Segercrantz sanoo.

Hän kiittää myös asiakkaita, yhteistyökumppaneita, toimittajia ja muita sidosryhmiä vuosien aikana saadusta luottamuksesta ja yhteistyöstä:

– Olen erittäin iloinen siitä, että Ilkka Wessberg aloittaa Lautexin toimitusjohtajana. Toivotan hänelle menestystä uudessa tehtävässä ja olen vakuuttunut siitä, että Lautex on hyvissä käsissä myös tulevaisuudessa, Segercrantz toteaa.

Lautex kiittää Arvid Segercrantzia hänen pitkäjänteisestä työstään yhtiön hyväksi ja toivottaa Ilkka Wessbergin lämpimästi tervetulleeksi johtamaan yhtiön seuraavaa kasvuvaihetta.

Star of the Seas cruise ship has about 60000 sqm Lautexin metal ceilings
Lautex on toimittanut metallisia alakattoja jo vuosikymmenten ajan, myös maailman suurimpiin risteilyaluksiin, kuten Icon of the Seas, Star of the Seas ja Legend of the Seas.
Finlandia-talon metallisista sisäkatoista suurin osa on Lautexin valmistamia.
Tietoa evästeistä
Lautex Oy

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä. Lue tietosuojaseloste.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palvelua ja sivustoa.

Googlelle lähetettävä tieto ei ole yksilöitävissä.